Hyppää sisältöön

Katsaus Kainuun rajavartioston toimintaan toukokuussa 2026

Julkaisuajankohta 4.6.2026 9.33
Tyyppi:Tiedote

Toukokuun aikana Kainuussa ja Koillismaalla ei tapahtunut merkittäviä muutoksia rajatilanteessa.

Itärajan koskemattomuuden tehostettua valvontaa jatkettiin, mahdollinen droneuhka huomioiden. Havaintoja luvattomista ilma-aluksista ei tehty.

Rajaliikenne

Kainuun rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla ei ollut toukokuussa ulkorajat ylittävää matkustajaliikennettä.

Vartiuksen ja Kuusamon rajanylityspaikat olivat edelleen suljettuina valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, osana välineellistetyn maahantulon ilmiön pysäyttämistä. Voimassa olevan päätöksen mukaisesti rajanylityspaikat ovat suljettuna toistaiseksi. Kainuun rajavartiosto pitää yllä valmiutta toimeenpanna uusia valtioneuvoston päätöksiä.

Rikkomuksia ja rikoksia

Kainuun rajavartioston alueella havaittiin toukokuussa yksi epäilty lievä valtionrajarikos, yksi luonnonsuojelurikkomus sekä yksi vahingonteko.

Suomussalmen Viiangissa havaittiin henkilön liikkuvan rajavyöhykkeellä ilman vaadittavaa rajavyöhykelupaa ja keräävän pakurikääpää luonnonsuojelualueella. Henkilölle annettiin lievästä valtionrajarikoksesta sekä luonnonsuojelurikkomuksesta sakko.

Harvaan asutun alueen turvallisuustehtävät

Kainuun rajavartiosto osallistui toukokuussa kahteen harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään. Toinen tehtävistä oli ensivastetehtävä ja toinen liittyi kadonneen henkilön etsintään.

Raja - tiedote