Rajakoirille asetettavat vaatimukset
Rajavartiolaitos on asettanut koiratoiminnalle ja eri koulutuslinjoille seuraavanlaisia vaatimuksia, joihin koulutuksen tulee tähdätä:
Aikuisen peruskoulutetun rajakoiran on oltava ohjaajansa hallinnassa kaikissa tilanteissa häiriötekijöistä riippumatta. Lisäksi jokaisen rajakoiran on kyettävä ilmaisemaan ja jäljestämään henkilön maastoon jättämää tuoretta reittiä sekä ilmaisemaan reitillä olevat esineet. Maastorajan rajavalvontatehtävien tukena käytettävän rajakoiran on toiminta-alueensa keskimääräisissä olosuhteissa ilmaistava pääsääntöisesti vähintään 24 tunnin ikäinen henkilön maastoon jättämä jälki, ilmaistava jäljellä olevat esineet ja kyettävä jäljestämään myös tuoretta jälkeä toiminta-alueensa tiestöllä.
Rajatarkastustehtävien tukena käytettävän rajakoiran on kyettävä ilmaisemaan tarkastettavaan kulkuneuvoon kätketyt ja kätkeytyneet henkilöt. Lisäksi rajakoiran on kyettävä ilmaisemaan tarkastettavaan kulkuneuvoon ja henkilön vaatteisiin kätketyt tavallisimmat huumausaineet. Meripelastuksen etsintä- ja pelastustehtävien tukena käytettävien rajakoirien on kyettävä ilmaisemaan ja osoittamaan maastossa, jäällä tai veden varassa olevan elävän henkilön sijainti. Suojeluun käytettävän rajakoiran on kyettävä puolustamaan ohjaajaansa sekä pysäyttämään ja vartioimaan käskettyä henkilöä aiheuttamatta vaaraa ja vahinkoa ulkopuolisille henkilöille. Peruskoulutetun aikuisen rajakoiran on erikseen annettavan koulutuksen jälkeen kyettävä sodanajan tehtävissä toimimaan vartiopaikalla ja tunnustelijana sekä ilmaisemaan räjähteitä ja erilaisia miinoja. Rajavalvontakoiria eli perinteisiä jälkikoiria on yli 90 % kaikista koirista. Takaisin | Tulosta sivu |