Automaattiset rajatarkastukset
Miten automaattilinjasto toimii? Tarkastuslinjalle saapuessaan matkustaja asettaa ensin voimassaolevan biometrisen passinsa lukijalaitteeseen, joka lukee ja tarkistaa asiakirjan tiedot. Seuraavassa vaiheessa laite vertaa reaaliajassa kameran kautta saatavaa kasvokuvaa passilta luettuun kasvokuvaan. Linjaston ovi avautuu automaattisesti, kun järjestelmä on suorittanut vähimmäistarkastuksen.
Edellisen lisäksi muilla kuin EU/ETA/CH -kansalaisilla rajatarkastus jatkuu mahdollisesti vaadittavan viisumin tai oleskeluluvan tarkistamisella sekä maahantulopuhuttelulla. Viisumi todennetaan passin luvun jälkeen lukijalaitteella ja henkilöstä otettavilla sormenjäljillä, jotka verrataan EU:n viisumitietokantaan jo viisumia haettaessa tallennettuihin sormenjälkiin. Tämä toiminto otetaan kuitenkin käyttöön vasta, kun Euroopan unionissa on siirrytty yhteiseen viisumitietojärjestelmään. Siihen asti muiden viisumivelvollisten kuin ns. tunnettujen rajanylittäjien on käytettävä tutumpia, miehitettyjä rajatarkastuslinjoja. Viimeisessä vaiheessa perusteellista rajatarkastusta tehtäessä suoritetaan automatisoitu maahantulopuhuttelu. Se tapahtuu valitsemalla ensin sopivin kieli ja sitten vastaamalla automaatin näytöllä esitettyihin kysymyksiin koskettamalla oikeaa vastausvaihtoehtoa samalla näyttöruudulla. Perusteellinen rajatarkastus on nyt tehty ja ovet avautuvat. Rajatarkastajat valvovat linjastojen toimintaa ja turvallisuutta. He osallistuvat automaattilinjaston toimintaan ja huolehtivat rajatarkastuksesta, jos matkustajan asiakirjoissa, tunnistamisessa tai maahantulopuhuttelussa on ongelmia tai jos matkustajan turvallisuus niin edellyttää.
Kuka voi käyttää automaattista rajatarkastuslinjastoa? Automaattista rajatarkastusta voivat Helsinki-Vantaan lentoaseman rajanylityspaikalla edelleen käyttää Euroopan unionin ja Schengen säännöstöä soveltavien valtioiden kansalaiset sekä Sveitsin ja Liechtenstein kansalaiset. Vaalimaan rajanylityspaikalla automaattilinjastoja voivat käyttää 9.12.2009 lukien myöhemmin ilmoitettavasta ajasta alkaen kaikkien edellisten lisäksi ilman sirupassia myös
Sirupassi Biometrisellä tunnisteella varustettu ns. sirupassi on merkitty passin kannessa olevalla tunnuskuvalla. Tunnus voi olla myös passin kannen alareunassa.
Voiko itsepalvelua ja automaattisia rajatarkastuksia käyttää muualla? EU/ETA/CH -kansalaisten automaattisia rajatarkastuksia hyödynnetään muun muassa Portugalin Lissabonin, Faron ja Funchalin sekä Iso-Britannian Manchesterin lentoasemien ulkorajatarkastuksissa.
Kuka on tunnettu rajanylittäjä? Tunnettu rajanylittäjä on matkustaja, joka on paikallisten rajatarkastajien tuntema, ylittää rajan usein saman rajanylityspaikan kautta ja jota voidaan pitää luotettavana ja nuhteettomana. Tunnetun rajanylittäjän statuksen tarkoituksena on mahdollistaa entistä sujuvampi ja edelleen turvallinen rajanylitys nuo edellytykset täyttäville matkustajille. Samalla lisääntyy myös muiden matkustajien rajaliikenteen sujuvuus. Tunnetun rajanylittäjän status ei ole anottavissa. Statuksen myöntää rajatarkastusasema tai -osasto omasta aloitteestaan. Status on määräaikainen ja voimassa vain kyseisellä rajanylityspaikalla. Tunnetun rajanylittäjän statuksen myöntäminen ja peruuttaminen eivät ole hallintopäätöksiä, vaan Schengenin rajasäännöstöön nojaava Rajavartiolaitoksen oma erityisjärjestely. Siksi statusta koskevasta päätöksestä ei myöskään voi valittaa. Takaisin | Tulosta sivu |