Koneviat ja puutteelliset navigointitaidot syynä avuntarpeeseen kuluvana veneilykautena

PUUTTEELLINEN NAVIGOINTITAITO JA VENEEN HUOLLON LAIMINLYÖNTI KULUVAN VENEILYKAUDEN YLEISIMMÄT AVUN TARPEEN SYYT MERELLÄ

Suomenlahden ja Länsi-Suomen merivartiostot ovat kirjanneet 580 meripelastus- ja avustustapahtumaa kesäkuun alusta 4.8. saakka.  Haverin laadun ykkösenä (153) on konevika. Toisella sijalla pohjakosketus tai karilleajo (122). Eksyminen tai epävarma paikka on ollut haverin muotona 28 kertaa. Yksi suurimmista avuntarpeeseen johtaneista syistä on arvioitu olleen puutteellinen navigointitaito (88). Huollon laiminlyönnin arvioitiin olleen syynä 52 tapaukseen, virhearviointi tai huolimattomuus oli todennäköinen syy 29 tapauksessa.

OLE NELJÄN ÄMMÄN MERIMIES

Merimiestaito:
Veneilijä tarvitsee useita tärkeitä taitoja. Solmut, köysien käsittely ja aluksen hallinta myös poikkeustilanteissa erottaa jyvät akanoista.
Meriteiden säännöt: Opettele vesillä liikkumisen perusteet. Käy kursseilla tai kilauta kaverille - lopputulos ratkaisee.
Merimiestapa: Huomioi muut veneilijät väistämällä selvästi ja hiljentämällä tarvittaessa. Turha metelöinti ja saariston roskaaminen ei tue ympäristönsuojelun periaatteita.
Maltti: Pidä nopeus kykyjen ja olosuhteiden mukaisena, jätä hevosvoimia käyttämättä. Kulje turvallisilla vesillä.

ENNAKOINTIKYKY ON MERIMIEHEN TÄRKEIN TAITO

Suurimpana syynä vahinkoihin on ennakoinnin puute sekä varomattomuus.

Hyvän merimiehen tulisi kyetä ennakoimaan riskitekijät ja varustautua riittävillä tiedoilla sekä tarkoituksenmukaisilla varusteilla välttääkseen onnettomuudet. Ohessa neuvoja, jotka tulisi huomioida ennen lähtöä vesille:

- Hanki itsellesi hyvä perustietämys veneilystä.
- Panosta veneilyvarusteisiin itseäsi ja seuralaisiasi varten.
- Harjoittele etukäteen veneesi käsittelyä sekä pelastautumista.
- Harjoittele myös auttamaan muita vesilläliikkujia.
- Opeta matkaseuralaisesi myös toimimaan hädän hetkellä, mikäli itsellesi tapahtuu jotain.
- Mieti etukäteen kulkemasi reitti ja varaudu tarvittavilla merikartoilla.
- Pidä itsesi tietoisena sääennusteista.
- Varmista etukäteen aina jokin luotettava tapa millä viestiä hädästä.
- Pidä aina joku tietoisena liikkeistäsi ja kerro suunnitelmasi heille.
- Muista vanhan kansan viisaus: Ei vara venettä kaada!

Huolimatta harjoittelusta ja hyvästä varustuksesta joskus voit kuitenkin joutua hätään tai kohdata onnettomuuden vesillä. Tällöin on kullan arvoista voida luottaa välineisiin, kyetä päättäväiseen toimintaan sekä tukeutua opittuihin taitoihin.

Lisätietoja: Rajavartiolaitoksen esikunnan meriturvallisuus ja -pelastusyksikön päällikkö, komentajakapteeni Matti Lallukka, p. 07187 21151

Tapahtui tosielämässä:  

 

Meripelastuskeskus Turku sai tiedon lauantai-illalla hieman ennen kello yhdeksää Maarianhaminan hälytyskeskuksen kautta merihätään joutuneesta purjeveneestä Ahvenanmerellä.

Purjeveneen koneesta oli loppunut polttoaine ja purjeet olivat käyttökelvottomat. Tämän seurauksena purjevene ajelehti ohjailukyvyttömänä. Noin 8 metriä pitkässä purjeveneessä oli kaksi henkilöä. Veneilijät eivät kyenneet paikantamaan itseään tarkasti.

Meripelastuskeskus hälytti etsintätehtävään alueella partioineen Maarianhaminan merivartioaseman veneen. Lisäksi suoritettiin useita gsm-paikannuksia joiden avulla kohdennettiin etsinnät Lågskärin majakan itäpuolelle.

Etsintöjen helpottamiseksi purjeveneilijöitä käskettiin laukaisemaan hätäraketti noin kello 22.15. Henkilöt olivat jo tässä vaiheessa sen verran uuvuksissa ja kylmissään, että he laukaisivat vahingossa hätäsoihdun joka oli sytyttää purjeveneen palamaan. Venepalolta onneksi kuitenkin vältyttiin ja hätäraketinkin laukaisu onnistui lopulta. Alueella vallinneen huonon näkyvyyden vuoksi hätärakettia ei kuitenkaan havaittu ja alusta ei kyetty sen avulla paikantamaan.

Meripelastuskeskuksessa päätettiin tässä vaiheessa hälyttää lisää yksiköitä etsintöihin. Merihädässä olevat henkilöt olivat jo väsyneitä ja alueella alkoi hämärtää. Myös veneilijöiden puhelimista alkoi akut olemaan lopussa.

Meripelastuskeskus hälytti etsintöihin jo hälytettyjen yksiköiden lisäksi Turun vartiolentueen Dornier valvontalentokoneen, Ahvenanmaan vapaaehtoisten meripelastajien Paf-aluksen sekä Vartiolaiva Tiiran veneineen. Yksiköiden ollessa jo suuntaamassa alueelle onnistui Ahvenanmaan merivartioalueen valvontakeskus tutkien avulla paikantamaan onnettomuusaluksen etsintäalueen eteläosasta noin kello 22.45.

Maarianhaminan merivartioaseman venepartio ja Vl Tiiran vene ohjattiin onnettomuusaluksen luokse ja purjevene miehistöineen hinattiin suojasatamaan Maarianhaminaan.

Alueella vallitsi tapahtuma-aikaan vaikeat sääolosuhteet. Merialueella liikkui sankkoja sumualueita ja sakeita sade- ja ukkoskuuroja. Näkyvyys oli paikoitellen todella huono. Luoteistuuli puhalsi 10-12 metrin voimakkuudella ja paikoin puuskissa kovempaakin.

Purjehtijat joutuivat hätään silkkaa huolimattomuuttaan ja ajattelemattomuuttaan. He olivat varustautuneet avomerimatkaan puuttellisesti ja eivät olleet seuranneet lainkaan sääennusteita. Merivartiosto kehottaa käyttämään maalaisjärkeä merelle lähdettäessä. Sääennusteita on seurattava myös kesäaikaan ja pelastautumisvälineiden käyttöä tulee miettiä ja harjoittaa ennen merimatkaa.

 




Takaisin | Tulosta sivu