Rajavalvonnan lentotoiminnan 80-vuotistaivalta juhlittiin näyttävästi 25.8.2010

01.09.2010


Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan 80-vuotistaivalta juhlittiin runsaslukuisen juhlaväen säestyksellä Malmilla 25.8.2010. Juhlassa oli mahdollisuus tutustua Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan historiaan ja nykypäivään ilma-alusesittelyn puitteissa. Iltapäiväjuhlaan oman tervehdyksensä toi myös sisäministeri Anne Holmlund. 

 kuva
 Sisäasiainministeri Anne Holmlund tervehdyspuheessaan. Kuva: Johanna Mäkinen
 
Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan katsotaan alkaneeksi elokuussa 1930, jolloin tullilaitos luovutti Sääski-lentokoneen (LK-1) juuri perustetulle Merivartiolaitokselle. Tuosta ajasta pienimuotoinen lentotoiminta on kehittynyt monipuoliseksi valtion lentotoiminnaksi, joka nykyisin pitää sisällään vastuun meripelastuksesta Suomessa, rajavalvonnasta lentokoneilla ja helikoptereilla maalla ja merellä, ympäristövalvonnasta –erityisesti laittomien öljypäästöjen havainnoinnista merellä sekä päävastuun poliisin ja pelastusviranomaisten lentotehtävistä. Rajavartiolaitoksella on nykyisin käytössään 12 helikopteria ja 2 valvontalentokonetta. 
 
Juhlassa esiteltiin myös operatiiviseen käyttöön otettu uusi AW119 Ke Koala –helikopteri. Helikopteri on ensimmäinen yhteensä neljästä Rajavartiolaitokselle tulevista Koala-helikoptereista. Euroopan Unionin ulkorajarahasto tuki hanketta 3 miljoonalla eurolla. 
 
Uudella helikopterilla korvataan Rajavartiolaitoksen käytössä olevat nykyiset yksimoottoriset AB206 –helikopterit. Uutta suorituskykyistä helikopteria käytetään rajavalvontaan itärajalla, pelastustehtäviin maa-alueilla - etenkin Lapin alueella, erilaisiin viranomaistehtäviin yhteistoiminnassa poliisin ja pelastustoimen kanssa, sekä oman henkilöstön koulutukseen. Helikopterit tullaan sijoittamaan Helsinkiin ja Rovaniemelle.
Helikopterit on varustettu mm. pimeänäkölaittein, köysilaskeutumisjärjestelmällä sekä metsäpalonsammutusvälinein . 
 kuva 
Juhlakalu AW119 Ke Koala helikopteri näytöslennollaan Malmilla. Kuva: Johanna Mäkinen
 
Ominaisuudet:
Lentoonlähtöpaino: 2850 / 3150 kg Toiminta-aika: 3 tuntia 15 minuuttia, suurin nopeus: 280km/h, matkanopeus: 250 km/h. Miehistö ja matkustajat: 1 ohjaaja ja seitsemän matkustajaa
 
Varusteet:  
hyrräkiikarit, pimeänäkölaitteet, ulkopuolisen kuorman siirtovälineet, metsäpalon sammutusvälineet ( 800 litran sammutussäkki),  köysilaskeutumisjärjestelmä,  paarivarustus yhdelle paaripotilaalle,  taktinen tietokone  sekä viranomaisradiot




Takaisin | Tulosta sivu