Rajamiehen ja rauhanturvaajan muistolle

25.05.2007


                                                          kuva     

 

            PETRI TAPIO IMMONEN 6.10.1977 – 23.5.2007                         

                                                         kuva

 

Rajamiehen ja rauhanturvaajan muistolle

 

Rajavartiolaitoksen henkilökunta sai keskiviikkona 23. toukokuuta järkyttävän suruviestin. Nuorempi rajavartija Petri Immonen oli menehtynyt aamulla Afganistanissa pommi-iskussa. Petri Immosen työpaikalla Kaakkois-Suomen rajavartiostossa liput laskettiin tiedon tultua puolitankoon.

 

Kersanttina Nato -johtoisessa ISAF kriisinhallintaoperaatiossa rauhaa turvaamassa ollut Petri Immonen palveli nuorempana rajavartijana Kaakkois-Suomen rajavartiostossa vuodesta 2002 lähtien toimipaikkanaan Vaalimaan rajavartioasema. Hän kuului myös rajavartioston valmiusjoukkueeseen ja oli operatiivisen ajon kouluttaja. Kansainvälisissä tehtävissä Petri Immonen oli toiminut aiemminkin. Vuonna 2001 hän palveli YK:n suomalaisen rauhanturvajoukon Suomen pataljoonassa Bosnia-Hertsegovinassa ja Kosovossa. Afganistanissa palvelus alkoi 12.9.2006.

 

Me rajamiehet tunsimme Petri Immosen poikkeuksellisen ahkerana, reippaasti raskaisiinkin töihin tarttuvana hyväkuntoisena rajamiehenä. Maatalon poikana hän oli käsistään taitava ja hallitsi hyvin myös erilaisten työkoneiden käytön. Luonteeltaan hän oli rauhallinen, hyvä kuuntelija ja muut huomioonottava nuorimies. Petri Immosta jäivät kaipaamaan äiti, isä, kaksi nuorempaa sisarta sekä lukuisa joukko ystäviä ja työtovereita niin Suomessa kuin maailmallakin.

 

Rajamiehet ovat olleet usein turvaamassa rauhaa maailman eri kriisikohteissa. Tehtävät eivät ole koskaan helppoja eivätkä vaarattomia. Rajavartiolaitoksen päällikkönä arvostan suomalaista rauhanturvaamistoimintaa, sillä kansainväliset tehtävät ovat Rajavartiolaitoksellekin arkipäivää. Koskaan ei kuitenkaan totu siihen, että arkipäivän toimet keskeyttää tieto palveluksessa menehtyneestä. Rajavartiolaitos muistaa Petri Immosta lämpimästi ja ottaa osaa omaisten suruun.

 

 

Rajavartiolaitoksen päällikkö   vara-amiraali Jaakko Smolander

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 




Takaisin | Tulosta sivu