Korkeimman oikeuden ennakkopäätös laittoman maahantulon järjestämisestä

03.02.2010


Korkein oikeus on eilen ratkaissut (KKO:2010:6) laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistöön (rikoslain 17 luvun 8 §) liittyneen tulkintaongelman.

Rajavartiolaitoksen esikunnassa on seurattu aktiivisesti laittoman maahantulon järjestämiseen liittyvää tuomioistuinkäytäntöä. Ensimmäinen tuomio, jossa tekotapa on ollut verrattavissa nyt korkeimmassa oikeudessa ratkaistun asian kanssa, annettiin Vantaan käräjäoikeudessa syksyllä 2006. Helsingin hovioikeus pysytti syksyllä 2007 langettavan tuomion. Sekä Vantaan käräjäoikeuden että Helsingin hovioikeuden tuomioissa tätä korkeimmassa oikeudessa nyt ratkaistavana ollutta oikeuskysymystä ei käsitelty. Sittemmin Lappeenrannan käräjäoikeus ratkaisi tämän oikeuskysymyksen ja hylkäsi syytteen sillä perusteella, ettei rikoksen tunnusmerkistö täyttynyt. Kouvolan hovioikeus vahvisti tämän kannan tuomiollaan loppusyksystä 2008.

Rajavartiolaitoksen esikunnan aloitteesta asiasta järjestettiin poikkihallinnollinen viranomaistapaaminen Valtakunnansyyttäjänvirastossa tammikuussa 2009, jolloin myös valitusluvan hakeminen korkeimmasta oikeudesta oli ajankohtaista. Myös Rajavartiolaitoksen hallintoyksiköitä tiedotettiin ja ohjeistettiin epäselvästä tilanteesta.

Edellä mainittu tulkintaongelma liittyi nimenomaan rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen. Henkilön maahantulon edellytykset arvioidaan hallintoprosessissa hänelle suoritettavan rajatarkastuksen yhteydessä. Kysymys on eri asiasta, johon annettu ennakkopäätös ei vaikuta. Maahantulon edellytyksistä säädetään Schengenin rajasäännöstössä sekä ulkomaalaislaissa. Rajavartiolaitoksen esikunta korostaa, että väärin perustein saadun viisumin merkitys arvioidaan jatkossakin rajatarkastuksissa maahantulon edellytyksiä selvitettäessä. Väärin perustein saadun viisumin käyttäminen ei näin ollen lähtökohtaisesti oikeuta maahantuloon, vaan sovellettaviksi tulevat Schengenin rajasäännöstön mukainen pääsyn epääminen ja ulkomaalaislain mukainen käännyttäminen. Käännyttämistoimenpiteet saattavat kohdistua niin laittomasti maahan pyrkivään kuin väärin perustein saatujen viisumien hankinnassa avustaneeseen henkilöön.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätös on huomioitu välittömästi Rajavartiolaitoksessa vastaavan tekomuodon mukaisissa vireillä olevissa laittoman maahantulon järjestämisen esitutkinnoissa yhteistyössä syyttäjälaitoksen kanssa.

Rajavartiolaitoksessa arvioidaan myös pikaisesti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa tarve ja edellytykset lainsäädännön muuttamista koskevalle ehdotukselle. Muodostuneessa tilanteessa ongelmallista on se, että itse järjestelijän vastuuseen saaminen vaikeutuu ja maahantuodut henkilöt joko käännytetään tai heidän pääsynsä Suomeen evätään. Järjestelijä kerää toiminnastaan myös taloudellisen hyödyn.

Lisätietoja asiasta antaa hallitusneuvos Marko Viitanen puh. 071 872 1601.




Takaisin | Tulosta sivu