Metsästyskoirien käyttö itärajalla

10.09.2010


Lapin rajavartiosto muistuttaa Venäjän rajan läheisyydessä metsästäviä koiranomistajia Suomen ja Venäjän välisestä rajajärjestyssopimuksesta, joka ei salli ampumista eikä eläinten ja lintujen ajoa valtakunnan rajan yli. Myös kotieläinten rajanylitykset on pyrittävä ehkäisemään.

 

Syksyisin aina muutama metsästyskoira ylittää kuitenkin valtakunnan rajan Venäjän puolelle. Rajavartiolaitos tutkii Suomen ja Venäjän välisellä rajalla kaikki rajatapahtumat, myös kotieläinten rajan ylitykset, yhteistyössä Venäjän rajavartioviranomaisten kanssa.

 

Pääsääntöisesti koirat saadaan takaisin Venäjältä, joko koirien palatessa Suomen puolelle itsenäisesti tai Venäjän rajavartioviranomaisten kautta. Joissakin tapauksissa koira on palannut kotiin ilman tutkapantaansa, joskus taas koira on kadonnut jäljettömiin.

 

Kun Venäjän puolella käynyt koira palautuu Suomeen, tulee sille tehdä eläinlääkärin tarkastus. Tarkastuksessa tutkitaan, onko koiralla esimerkiksi puremahaavoja ja onko se rokotettu raivotautia vastaan. Tarvittaessa eläinlääkäri määrää jatkotoimenpiteet.

 

Jos rajavyöhykkeellä tavataan koira, jonka omistajaa ei tunneta tai on syytä epäillä koiran käyneen Venäjällä, koira toimitetaan kunnalliseen löytöeläintarhaan. Itärajalla koiralla metsästäviä ja alueella mökkeileviä koiranomistajia kehotetaankin merkitsemään koiran pantaan tai valjaisiin omistajan yhteystiedot. Lisäksi liikuttaessa rajan läheisyydessä on syytä pitää riittävä etäisyys valtakunnan rajaan, jotta tahattomat ylitykset vältettäisiin.

 

Tänä syksynä Lapin rajavartiosto on jo tutkinut kahta metsästyskoiran rajanylitystä. Molemmat koirat olivat juosseet Norjan puolelle, josta ne saatiin yhteistyössä norjalaisten rajavartioviranomaisten kanssa palautettua takaisin Suomeen.

 

Jos omistaja huomaa koiransa kadonneen valtakunnanrajan läheisyydessä Lapin alueella, asiasta pyydetään ilmoittamaan Lapin rajavartioston tilannekeskukseen, p. 071 872 5010.




Takaisin | Tulosta sivu